Itsenäisyyspäivänä 2016 julkaistiin Lahja Suomelle -sivusto, joka toteutettiin täysin vapaaehtoisvoimin. Sivusto julkaistiin Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi ja sinne on kaikkien yksityishenkilöistä yrityksiin mahdollisuus antaa oma lahjansa Suomelle syyskuuhun 2017 mennessä. Ideana on luoda hyvää mieltä vaikka luomalla naapurin lumet tai järjestämällä askarteluhetki vanhainkotiin.
Rekisteröityminen ja artikkelin eli lahjan kirjaaminen
DigiPuu toteutti logon lisäksi verkkosivuston rakentamisen ja ulkoasun WordPress julkaisualustalla responsiiviseen (sivusto skaalautuu päätelaitteen koon mukaisesti) Nirvana-teemaan. Sivuista tehtiin kolmekieliset ja sinne rakennettiin ”lahjanantokone” eli lahjan antaja rekisteröityy sivuille ja voi antaa oman lahjansa. Jälkikäteen hän pääsee vaikka päivittämään lahjaansa kuvan tai antamaan useampia lahjoja samoilla tunnuksilla.
Jokaiselle kuukaudelle on oma tuomarinsa, joka valitsee oman suosikkilahjansa sen kuukauden aikana annetuista lahjoista. Kyseisen lahjan antaja saa jonkin projektin kumppaneiden lahjoittaman palkinnon. Siinä yksi hyvä lisäsyy kertoa meille kaikille tämän sivuston kautta, mikä on sinun lahjasi Suomelle!
Annetaan hyvän kiertää!
Itse sivusto www.lahjasuomelle.fi poistuu käytöstä vuoden 2018 aikana.